Mikä minä olen?
Iskä, isi, faija jne. Niitä on tullut hoettu ja huudettua vuosien mittaan aika paljon. Mutta mitä se on merkinnyt mulle? Tätä kun oon pohtinut ja miettinyt, niin oon tullut siihen lopputulokseen, että mulle se on merkinnyt näitä; turvaa, rauhaa, esikuvaa, varmuutta ja paljon muutakin.
Neljä ja puoli vuotta sitten, oli aika miettiä, mitä sen sanan kantaminen tarkoittaa. Siis minä, isänä.
Esikoisemme syntyi 2015 enkä silloin edes vielä tajunnut, millaiseen toimenkuvaan olin lähtemässä.
Kai se siitä, taisi olla ensimmäisiä ajatuksia. Mutta eihän se ihan niin mene. Ensimmäinen vuosi isän roolissa on melko kapea. Uusi tulokas ottaa kyllä tilan haltuun arjessa ja sitten tanssitaankin hänen tarpeidensa mukaan. Aina. No miitä minä siinä sitten teen? Nyyttihän on kiinni äidissä lähes 24/7 enkä minä voi tehdä mitään? No, isän rooli ensimmäisen vuoden aikana on olla varalla ja äidin "lomittaja". Tärkeintä siis on, että saat pidettyä äidin tyytyväisenä, keinolla millä hyvänsä, kun hän hoitaa lapsen. Noin siis kärjistäen.
Sanotaan, että aika kuluu nopeasti, kun saat omia lapsia. Pitää täysin paikkansa. Esikoisen syntymästä oli kulunut kaksi ja puoli vuotta, kun saimme toisen lapsen. Tuntui, että vastahan tuo ensimmäinen saapui tänne ja pääsin tutustumaan. Ja nyt sitten jo toinen, täysin vieras kaveri tulisi ja vaatisi arjen pyörivän nyt sitten myös hänen mukaan. Ok, haaste vastaanotettu.
Esikoisemme syntyi 2015 enkä silloin edes vielä tajunnut, millaiseen toimenkuvaan olin lähtemässä.
Kai se siitä, taisi olla ensimmäisiä ajatuksia. Mutta eihän se ihan niin mene. Ensimmäinen vuosi isän roolissa on melko kapea. Uusi tulokas ottaa kyllä tilan haltuun arjessa ja sitten tanssitaankin hänen tarpeidensa mukaan. Aina. No miitä minä siinä sitten teen? Nyyttihän on kiinni äidissä lähes 24/7 enkä minä voi tehdä mitään? No, isän rooli ensimmäisen vuoden aikana on olla varalla ja äidin "lomittaja". Tärkeintä siis on, että saat pidettyä äidin tyytyväisenä, keinolla millä hyvänsä, kun hän hoitaa lapsen. Noin siis kärjistäen.
Sanotaan, että aika kuluu nopeasti, kun saat omia lapsia. Pitää täysin paikkansa. Esikoisen syntymästä oli kulunut kaksi ja puoli vuotta, kun saimme toisen lapsen. Tuntui, että vastahan tuo ensimmäinen saapui tänne ja pääsin tutustumaan. Ja nyt sitten jo toinen, täysin vieras kaveri tulisi ja vaatisi arjen pyörivän nyt sitten myös hänen mukaan. Ok, haaste vastaanotettu.
En oikein ollut vielä kerennyt miettiä, miten minun tulisi kantaa "iskä"-sanan tuoma toimenkuva. Arjessa minulla on ollut tuo "lomittajan" rooli ja olen toiminut toisena vanhempana sen mukaan. Siis hyvin "helpossa" roolissa, tehnyt sen, mitä pyydetty ja muutoin ollut läsnä, silloin kun ehtinyt piipahtaa kotona töistä.
Nyt kuitenkin olisi myös iskän vuoro osallistua ja ottaa vastuuta vanhemmasta lapsesta sekä löytää oma rooli uuden tulokkaan ja esikoisen välimaastossa. Melkoisia tehtäviä, ottaen huomioon, että tähän asti suurimmat vastuut elämässä olivat olleet työn lisäksi oman hyvinvoinnin miettiminen (eli juhliminen ja mitä seuraavaksi safkaksi).
Iskän, isän, faijan rooli lapsen alkutaipaleella tuntuu hyvin pieneltä ja oman roolin löytäminen ja sen omaksuminen voi olla ja onkin haastavaa. Ja juuri kun luulet löytäneesi oman tavan toimia omien tulokkaiden kanssa, niin saat varautua, että seuraavassa hetkessä saat miettiä jo uuden tavan.
Nyt kuitenkin olisi myös iskän vuoro osallistua ja ottaa vastuuta vanhemmasta lapsesta sekä löytää oma rooli uuden tulokkaan ja esikoisen välimaastossa. Melkoisia tehtäviä, ottaen huomioon, että tähän asti suurimmat vastuut elämässä olivat olleet työn lisäksi oman hyvinvoinnin miettiminen (eli juhliminen ja mitä seuraavaksi safkaksi).
Iskän, isän, faijan rooli lapsen alkutaipaleella tuntuu hyvin pieneltä ja oman roolin löytäminen ja sen omaksuminen voi olla ja onkin haastavaa. Ja juuri kun luulet löytäneesi oman tavan toimia omien tulokkaiden kanssa, niin saat varautua, että seuraavassa hetkessä saat miettiä jo uuden tavan.
Näin kävi itselleni.
Pojasta? Mieheksi?
Ihmisillä on usein haaveita. Pieniä, suuria ja jotain siltä väliltä. Osa haaveilee perheestä, toinen reissaamisesta ja kolmas työurasta. Omat haaveeni olivat ehkä sekoitus kahta viimeistä. Ennen, kuin minä sain tietää elämäni muuttuvan.
En nuorempana miettinyt juurikaan perheen perustamista. Siis niin, että olisin sitä suunnitellut kovin tarkasti; "tällöin ja tällöin minulla on lapsia x määrä ja kasvatan ne tämän muotin mukaan" jne.
Kyllähän ajatuksissa jollain tasolla on ollut, että perhe perustetaan joskus, kun "sen aika on".
Vuonna 2014 vietin vielä kohtalaisen aktiivista kesää tyttöystäväni sekä kavereideni kanssa. Kesään kuului paljon juhlia, reissuja ja hauskanpitoa. Muistan vieläkin sen hetken, kun tyttöystäväni teki vain varmuuden vuoksi raskaustestin.
En nuorempana miettinyt juurikaan perheen perustamista. Siis niin, että olisin sitä suunnitellut kovin tarkasti; "tällöin ja tällöin minulla on lapsia x määrä ja kasvatan ne tämän muotin mukaan" jne.
Kyllähän ajatuksissa jollain tasolla on ollut, että perhe perustetaan joskus, kun "sen aika on".
Vuonna 2014 vietin vielä kohtalaisen aktiivista kesää tyttöystäväni sekä kavereideni kanssa. Kesään kuului paljon juhlia, reissuja ja hauskanpitoa. Muistan vieläkin sen hetken, kun tyttöystäväni teki vain varmuuden vuoksi raskaustestin.
Varmuuden vuoksi. Ja siinä se sitten oli. Positiivinen tulos. Vauva. Mitähän nyt. Pienen alku shokin jälkeen (en tiedä kumpi meistä oli enemmän hämillään) ajatus uudesta tulokkaasta ei tuntunut pahalta. Aika luonnolliselta, kun sitä pääsi miettimään. Pelottavalta, mutta luonnolliselta.
Meidän kaveripiirissä ei monella ollut vielä muksuja. Tai monella, kenelläkään oikeastaan. Tilanne oli siis kaikin puolin uusi ja vaikuttaisi suuresti omaan tulevaisuuteen. Kai se siitä, kuten jo mainitsin.
Nyt jälkeenpäin kun muistelen tilannetta, niin reaktiot molemmilla meillä olivat hyvin samankaltaiset. Hetkeäkään epäilemättä me molemmat iloitsimme. Sitä en tiedä, kumpaa pelotti enemmän, mutta ilo oli päällimmäisin reaktio.
Meidän kaveripiirissä ei monella ollut vielä muksuja. Tai monella, kenelläkään oikeastaan. Tilanne oli siis kaikin puolin uusi ja vaikuttaisi suuresti omaan tulevaisuuteen. Kai se siitä, kuten jo mainitsin.
Nyt jälkeenpäin kun muistelen tilannetta, niin reaktiot molemmilla meillä olivat hyvin samankaltaiset. Hetkeäkään epäilemättä me molemmat iloitsimme. Sitä en tiedä, kumpaa pelotti enemmän, mutta ilo oli päällimmäisin reaktio.
Raskautta ei oltu suunniteltu etukäteen lainkaan ja vaikka tilanne tuli täysin puskista, varoittamatta, me molemmat tiesimme, että tämä on se hetki ja aika, joka on oikea. Oikea aika muutokselle.
Ja muuttuihan se. Elämä, joka ennen pyöri vain itsemme ympärillä, pyörikin nyt pienen toukan ympärillä täysin, ilman vaihtoehtoja. Se on valtava muutos ja lyön vetoa, että harvassa on ne, ketkä voivat sanoa vilpittömästi, että olivat täysin valmistautuneet tällaiseen muutokseen.
Minä en ollut, mutta olin valmis opettelemaan.
Minä en ollut, mutta olin valmis opettelemaan.
Minä tässä, iskä!
Nyt kun olen saanut elää ja seurata jälkikasvua 4,5 vuoden ajan, olen yrittänyt löytää sitä roolia, mitä iskän kuuluisi kantaa. Olen päätynyt seuraavaan:
Iskä, ympäri vuoden toimiva yritys, joka mahdollistaa jälkikasvun toiminnot. Auki 24/7, asiakaspalvelu ja päivystys aina ulottuvilla. Iskä Oy hoitaa niin ruokapalvelut, kuin kuljetuspalvelut sekä kaiken, mitä jälkikasvu milloinkin tarvitsee. Hoiva- ja sosiaalipalvelut myös saman katon alla.
Yhteistyöterveisin,
Iskä Oy
Kommentit
Lähetä kommentti